Mistä apua seksuaaliongelmiin?
Neuvojen ja ohjeiden antaminen kuuluu terveydenhuollon peruspalveluihin ja sillä pyritään ennaltaehkäisemään ongelmien syntymistä sekä niiden vaikeutumista. Tällöin seksuaaliterapian ja erityispalvelujen tarve on vähäisempää. Seksuaaliterapialla tarkoitetaan menetelmiä, joilla pyritään auttamaan sekä ratkaisemaan yksilön ja parisuhteen seksuaalisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Terapialla pyritään luomaan positiivinen suhtautuminen itseen ja omaan seksuaalisuuteen. Seksuaaliongelmiin voi liittyä monenlaisia tunteita, kuten epävarmuutta, hämmennystä, pelkoa ja ne voivat ilmetä henkisinä sekä fyysisinä ongelmina. Näihin ongelmiin pyritään saamaan apua seksuaaliterapian avulla.
Seksuaalisuus on tullut vuosien saatossa näkyvämmäksi osaksi kulttuuriamme ja ilmapiiri on muuttunut sallivammaksi. Ihmiset haluavat ottaa seksuaalisuuden puheeksi, jolloin salliva asenne, luvan antaminen ja tiedon jakaminen on merkityksellistä. Suurin osa ihmisistä hyötyy siitä, että seksuaalisuus otetaan puheeksi ja siitä annetaan tietoa. Jo sillä voidaan ratkaista monia ongelmia. Jos nämä keinot eivät riitä ongelman ratkaisemiseen, on mahdollisuus antaa ohjausta esimerkiksi apuvälineiden käyttöön ja tarvittaessa seksuaaliterapiaan.
Lähteet:
Karkaus- Rikberg, K. 2000 Seksualiterveys Suomessa
Gröhn 2010, Haastattelu
Seksuaalisen väkivallan uhrien auttaminen:
Tietoa seksuaalista väkivaltaa kokeneille ja heidän parissaan työskenteleville. Sivuilta löytyy tietoa erilaisista kriisiryhmistä väkivaltaa kokeneille ja heidän läheisilleen. Sivuilta saa tietoa oikeudellisesta tuesta ja kuinka oikeudelliset prosessit etenevät.
Seksuaaliterveyden edistäminen
Tietoa ajankohtaisista seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista. Sivuilla nähtävissä seksuaalioikeudet ja seksin historiaa. Sivuilta löytyy tietoa myös seksuaaliongelmista ja yhteystiedot Sexpon järjestämiin ryhmiin sekä yksilölliseen seksuaaliterapiaan.
Monipuolista tietoa seksuaalisuudesta eri ikäkausina ja eri elämäntilanteissa. Tietoa myös lapsettomuudesta, monikulttuurisuudesta, vanhemmuudesta ja parisuhteesta. Yhteystietoja väestöliiton ryhmiin ja yksilöneuvontaan.
Tietoa sukupuolitaudeista ja niiden testaamisesta. Antaa tietoa ja neuvontaa puhelimitse ja verkkosivujen välityksellä. Antaa tietoa Hiv- positiivisille ja järjestää sopeutumisvalmennuskursseja.
Tietoa Hiv-positiivisuudesta ja AIDS:ta. Järjestää ilmaisia ja nimettömiä Hiv- testauksia eri paikkakunnilla. Tietoa ja neuvontaa puhelimitse sekä kouluttaa vapaaehtoisia tukihenkilöitä.
Sosiaali- ja terveysministeriö kantaa vastuuta suomalaisten hyvinvoinnista huolehtimalla sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuudesta sekä takaamalla toimeentuloturvan. Ministeriö painottaa palvelujen ja muiden tukitoimien kehittämisessä ehkäisevää näkökulmaa sekä vaikuttaa siihen, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulma otetaan huomioon kaikissa päätöksissä ja toimissa.
Seta eli Seksuaalinen tasavertaisuus ry on valtakunnallinen ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö, joka on perustettu vuonna 1974. Setalla on 19 jäsenjärjestöä eri puolilla Suomea. Toiminnan tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina kansalaisina osana suomalaista yhteiskuntaa - riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta.
Miehen terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntija verkossa, joka tarjoaa tietoa muun muassa seksuaalisuudesta, parisuhteesta ja sairauksista.
Eri sairausryhmien kansanterveysjärjestöjen verkkosivuja, joissa tietoa sairaudesta ja seksuaalisuudesta:
