Miehen seksuaalisuus
Miehen seksuaalisuus on monimuotoista ja se muuttuu läpi elämän. Miehen seksuaalisuuteen kuluu seksuaalireaktiot ja seksuaalikäyttäytyminen, kehollisuus, läheisyys sekä hormonitoiminta. Miesten seksuaalisia tarpeita ja niiden toteuttamista pidetään yleensä selviönä. Vastuu seksuaalisesta toiminnasta ja toiminnan onnistumisesta kasautuvat yleensä miehille. Useilla miehillä yhdynnän epäonnistuminen voi lopettaa seksuaalielämän kokonaan. Yleensä miehet nähdään spontaaneina seksuaalisuuden suhteen sekä aloitteen tekijöinä.
Ikääntyminen ja seksuaalielämä ovat sidoksissa moniin eri tekijöihin. Normaali ikääntyminen hidastaa seksuaalitoimintoja niin kuin muitakin kehon toimintoja. Ainakin joka viidennellä keski-ikäisellä miehellä on vaihdevuosivaivoja, puhutaan vaihdevuosista eli andropausseista. Miehellä vaihdevuodet tulevat hitaasti, 10–15 vuoden aikana. Miehillä sukupuolihormonin tasot laskevat. Miehet eivät kuitenkaan ymmärrä oireiden johtuvan testosteronin laskusta.
Miehelle ikääntyminen merkitsee omaa seksuaalisuutta koskevien tekijöiden uudelleen miettimistä. Mies saattaa kiinnittää enemmän huomiota kuntoonsa ja palaa nuoruuteensa. Andropaussin oireita ovat keskittymisvaikeudet, ärtyneisyys, uniongelmat, väsyminen, hikoilu, keskivartalolihavuus ja lihasmassan pienentyminen.
Lähteet:
Heusala, K.2003 Miehen seksuaalisuus.
Mies, ikääntyminen ja seksi-opas 2004
Väisälä, L. 2004 Seksuaalisuus
